
NOVELLIKILPAILUN
2002 TULOKSET
Palkintolautakunnan
lausunto
J.H.Erkon kirjoituskilpailu
järjestettiin 46. kerran, ja lajina olivat novellit. Kilpailu
on kerännyt nuorten kirjoittajien parhaimmiston vuosi vuoden
jälkeen, mutta nyt sen suosio
näyttää kääntyneen
selvään nousuun. Tällä kertaa Erkon
novellikilpailuun osallistui 520 kirjoittajaa, kun kaksi vuotta sitten
novellisarjassa luku oli 422 ja vuodentakaisessa runokilpailussa 460.
Samalla kun kirjoittajien into tempaa mukaansa, myös
heidän taitonsa vakuuttavat. Tänä vuonna
kilpailu oli tasainen ja kovatasoinen; kärjen tuntumassa
kärkkyi iso joukko hyviä kirjoittajia.
Aihepiireissä ei ole
havaittavissa suuria muutoksia. Ajalle ominaiset ilmiöt
tulevat ja menevät, mutta parhaissa novelleissa paneudutaan
ihmisen sisäiseen maailmaan ja pyritään
hahmottamaan henkilösuhteiden hienovarainen verkosto.
Tällöin liikutaan novellistiikan omimmalla alueella:
ihminen meitä askarruttaa silloin kun luemme
kaunokirjallisuutta.
Olen usein koettanut rohkaista
tässä kilpailussa esiin nousseita kirjoittajia vain
varovaisesti, jotta he eivät voiton huumassaan
kehittäisi itselleen epärealistisia odotuksia. Kaksi
vuotta sitten Erkon novellisteille puhuessani olin hyvin
pidättynyt ja kehotin kirjoittajia tekemään
töitä ankarasti. Se vuosikerta on osoittautunut
kuitenkin erinomaiseksi, parhaaksi jossa minä olen saanut olla
mukana valitsemassa. Kuudesta palkitusta ja kunniamainitusta on
debytoinut tai kustannussopimuksen saanut jo neljä
kirjailijaa: Laura Honkasalo, Maria Peura, Markku
Pääskynen ja Jani Saxell. Heidän
menestyksensä ilahduttaa myös meitä,
J.H.Erkon kirjoituskilpailun raatia.
Siksi en
tänään halua olla hiukkaakaan skeptinen.
Hyvät J.H.Erkon novellikilpailussa palkittavat, uskokaa
itseenne, puskekaa itsenne kirjailijoiksi! Teillä on
korvaamatonta annettavaa: tarinat joita kukaan muu ei tule kertomaan
ellette te kirjoita niitä.
Kilpailussa palkinnot jaetaan
seuraavasti:
1. Jussi Valtonen (s. 1974),
Helsinki, 2.500 euroa
Vähäeleisen
tiiviissä pitkässä novellissaan Jussi
Valtonen kertoo nuoren perheenäidin sairastumisesta
masennukseen. Yksin jäävän aviomiehen ja
isän ahdinko on tavoitettu intensiivisesti ja koskettavasti,
rakkautta ja toivoa unohtamatta.
2. Riikka Pelo (s.
1972), Helsinki, 1.700 euroa
Riikka Pelon kolme novellia ovat
psykologisesti oivaltavia ja syviä ihmisen sisäisen
maailman kuvauksia. Ne liikkuvat paikallisesti laajalla alueella ja
aukeavat monella tasolla. Tosi ja fantasia sekoittuvat, kerronta
lähestyy paikoin lyyrisyyttä ja tajunnanvirtaa.
3. Jaakko Yli-Juonikas (s. 1976),
Turku, 835 euroa
Jaakko Yli-Juonikas kirjoittaa
poikkeuksellisen lyhyitä, avoimia novelleja, joissa on
henkilökuvia ja tragikoomisia
välähdyksiä
elämästä. Monet hänen
teksteistään ovat kuin aihelmia, joista
toisentyyppinen kirjoittaja voisi kehitellä pitkän ja
polveilevan elämäntarinan. Huumoria on mukana kosolti.
Kunniamaininnan saavat:
Markus Kalliokivi (s. 1976), Pukkila
Markus Kalliokiven
kilpailutyö on suorituksena hallittu, tyylillisesti ja
maailmaltaan vanhanaikainen kertomus nuoresta pianistista, joka joutuu
muuttamaan maalle sukulaisten nurkkiin. Taiteellisen sielun ja
käytännöllisten ihmisten
yhteentörmäys johtaa tragediaan.
Mila Kauppinen (s. 1975), Tampere
Mila Kauppinen on laaja-alainen
ja omaääninen kirjoittaja, jonka teemat
menevät syvään ja jonka kielessä on
kuin ohimennen lausuttua hienoa tihentymää.
Hän suosii avointa, fragmentaarista lyhytproosamuotoa.
Pisimmissä tarinoissa on lupausta myös romaanimuodon
suuntaan.
Mia Surakka (s. 1974), Turku
Runollisella
tyylillään Mia Surakka tavoittaa lapsuuden maagisen
maailman. Heleiden ja tummien värien vaihtelu loihtii esiin
kauneuden ja pelon kokemukset, jotka seuraavat ihmistä
läpi koko hänen elämänsä.
Kilpailun raati:
kirjailija, fil.toht. Tero Liukkonen (pj.)
fil.toht. Liisa Enwald
fil.lis. Pirkko Heikkinen (siht.)
|